Untitled Document

Haemme innokkaita uimakouluohjaajia/uimaopettajia uimakouluihimme

Uimakouluohjaajalta edellytämme kokemusta lasten ryhmien kanssa toimimisesta ja mahdollisuutta työskennellä arki-iltaisin ja/tai viikonloppuisin. Lisäksi toivomme ohjaajan käyneen Suomen uimaopetus ja hengenpelastusliiton uimaopettajakoulutuksen.

Oulun Lohet edellyttää ohjaajiltaan vastuuntuntoista työotetta, hyviä vuorovaikutustaitoja, innostuneisuutta ja erinomaisia ryhmänhallintataitoja. Tarjoamme tuntiperusteisen palkkauksen, mahdollisuuden kouluttautua ja työskennellä osana kokenutta uimaopettajaryhmää.

Edellytämme tai tarvittaessa koulutamme:

  • Uimaopettajan tutkintoa (Suomen Uijmaopetus- ja hengenpelastusliitto SUH ry, tai vastaava koulutus)
  • SPR:n Ensiapukurssi 1:n tai hätäensiapukoulutus
  • Edellytämme kaikkien täysi-ikäisten ohjaajiemme ja valmentajiemme toimittavan nähtäväksi lain nro 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevien selvittämisestä) mukaisen rekisteriotteen

 

Haemme valmentajaa vastaamaan vesitaitokoulun oheisharjoituksista

Vesitaitokoulussa lapset kehittävät uintitekniikkaansa ja yleistä vesitaitavuutta. Oheisharjoittelussa keskitytään monipuolisesti liikunnallisia perustaitoja kehittävään harjoitteluun. Edellytämme ohjaajalta valmiutta toteuttaa monipuolisia harjoituskokonaisuuksia lapsille, erinomaisia ryhmähallintataitoja ja 18-vuoden ikää. Ohjaus tapahtuu viikonloppuisin, noin 6h/ vko.

Yhteydenotot ja vapaamuotoiset hakemukset keskiviikkoon 21.8.2019 mennessä (täytämme paikat kuitenkin heti sopivien henkilöiden löytyttyä):

Oulun Lohien toiminnanjohtaja Siiri Sarias, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. 045 195 7383


Haemme uintivalmentajia

Haemme uusia valmentajia kasvavaan joukkoomme. Ota rohkeasti yhteyttä, jos sinulla on uintivalmennuskokemusta kilparyhmistä, tai olet esimerkiksi entisenä uimarina kiinnostunut valmennuksesta ja olet motivoitunut kouluttautumaan ja kehittymään. Oletpa kiinnostunut yksittäisistä tai useammista valmennustunneista, niin ole meihin yhteydessä!

Yhteydenotot: Päävalmentaja Tomi Pystynen, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., 0443657955


Oulun Lohet on vuonna 1959 perustettu uintiseura. Uimakouluissamme uinnin alkeet tai uimataidon oppii vuosittain noin tuhat lasta. Kilpauinti- ja uintiryhmissämme ui noin 400 uimaria ja tarjoamme harrastusmahdollisuudet alkeistasosta kilpauintiin myös erityistä tukea tarvitseville uimareille. Lisäksi lajivalikoimaamme uinnin lisäksi kuuluvat myös taitouinti ja vesipallo. Lisätietoa seurastamme löydät sivuiltamme, www.oulunlohet.fi. Tervetuloa Lohiin!

 

 

Ajankohtaista:

Viikonlopun 21.-22.9.2019 uintikilpailut vaikuttavat perhevuoroihin seuraavasti:

 

VESITAITOKOULUT

Vesitaitokouluilla sunnuntai-aamun taitouintiharjoitukset on peruttu. Muut viikonlopun harjoitukset normaalisti.

 

KUNTOUINTI

Lauantaina 21.9.2019 kuntouinti radalla 4 kuntoaltaalla.

Sunnuntaina 22.9.2019 kuntouimarit pääsevät altaaseen kisojen jälkeen. Alustavan aikataulun mukaan kisat päättyvät noin klo 16, joten kuntouintimahdollisuus on kuntoaltaan radoilla 5-6 16:15-18.

Tervetuloa seuraamaan kisoja ja tsemppaamaan Lohien ja muiden seurojen uimareita hyviin suorituksiin! 

 


 

Mitä sinun tulee tietää Oulun Lohien uudesta toiminnanohjausjärjestelmästä Jopoxista?

Oulun Lohien nettisivut uudistuvat ja samalla seurassa otetaan käyttöön uusi toiminnanohjausjärjestelmä Jopox. Jopox on kotimainen urheiluseuroille luotu toiminnanohjausjärjestelmä, joka tuo kaikki pääasialliset toimintomme samaan paikkaan. Jatkossa harjoituksiin ilmoittautuminen onnistuu kätevästi Jopoxin mobiilisovelluksen tai verkkosivuston kautta ja valmentajat sekä ohjaajat pystyvät täyttämään harjoituspäiväkirjat kätevästi samalla sovelluksella. Ryhmäkohtaisesti valmentajan kanssa kuitenkin sovitaan harjoituksiin ilmoittautumiskäytänteistä.

Aikataulu ja tulevien viikkojen tärkeimmät huomiot

16.9. alkavalla viikolla saat seuralta sähköpostitse kutsun ryhmäsi pukukoppiin: kirjaudu ja hyväksy tietosuojaseloste

23.9.Oulun Lohien nettisivut uudistuvat

1.10.Jopox-pukukopit käyttöön

  • Jokaisen jäsenen tietosuojaseloste tulee olla henkilökohtaisesti hyväksyttynä
  • Lataa Jopox-app Play-kaupasta tai App Storesta käyttääksesi pukukoppia
  • Tarkista henkilötietosi ja tee tarvittavat täydennykset (nimi, sposti, puhnro, syntymäaika)
  • Pukukopista löydät ryhmäsi harjoitusten aikataulut ja valmentajat pystyvät myös viestimään koko ryhmän kesken
  • Pukukoppiin kirjautuminen: Jopox-sovelluksen kautta tai seuran etusivulta oikeasta yläkulmasta kohdasta Saat tunnukset sähköpostiisi tulevan kutsulinkin kautta.

Tietosuojaselosteen hyväksyminen

Jopoxissa tietosuoja-asiat on huomioitu ensiluokkaisesti. Jotta ryhmän tiedotukseen pääsee osaksi ja palvelua käyttämään, tulee tietosuoja-asetukset hyväksyä henkilökohtaisesti. Hyväksymällä tietosuojan, voivat valmentajat ja ohjaajat merkitä uimarin läsnä/poissaolevaksi harjoitustapahtumaan, eli täyttää Oulun kaupungin ja seuran edellyttämää harjoituspäiväkirjaa. Lisäksi kirjautumalla ja tietosuojan hyväksymällä vanhempi/uimari (jos uimarin oma sähköposti lisätty tietoihin) pääsee osaksi ryhmän sisäistä tiedottamista pukukopissa.

Uimakoululaisten vanhemmat

  • Kirjaudu sähköpostiisi tulevan linkin kautta Jopoxiin
  • Hyväksy tietosuojaseloste
  • Tarkista henkilötiedot
  • Huomioi, että jatkossa uimakouluinfo tullaan lähettämään sähköpostitse

 

Oulun Lohet ry is introducing a new Enterprise Resource Planning system, Jopox.Together with this change we will launch our new websites on Monday the 23th of September.

As a member of Oulun Lohet, you will receive an email, in which you are invited to your team´s (the team your child is a member) lockerroom (“pukukoppi”). We kindly ask our members to follow the instructions given in the email and log in to Jopox before the 1st of October. After logging in, please approve the data protection policy (“tietosuojaseloste”). By doing this, the coaches and instructors can sign up the swimmers for the practices. In the swimming schools you don´t have to sign up the child for individual practices, but in order to keep an updated list of participants, we need all the members to log in (to Jopox) and approve the data protection policy. Also check the validity of your personal data (name, email, birth year, phone number). You can also download Jopox-app from Google Play or Appstore.

Lisätietoja / For more information, please contact:

Siiri Sarias, toiminnanjohtaja, Oulun Lohet ry,

siiri.sarias@oulunlohet.fi, 045-1957383

Lauantaina 7.9. perhevuorolla pidetään seuran testipäivä. Testipäivään osallistuvat kaikki uinnin kilpatiimit sekä vesipalloilijoita ja taitouimareita. Testipäivä alkaa ulkoa ennen perhevuoroa ja perhevuorolla iso allas on pääasiallisesti testipäivän käytössä. 

Testipäivästä johtuen kuntouimaan pääsee lauantaina kuntoaltaassa radalla 4 klo 18.30-20.45. Lisäksi monitoimiallas sekä kuntosali ovat normaalisti kuntoilijoiden käytössä.

Mukavaa testipäivää ja perhevuoroa kaikille!

Erityiskiitos vielä myös kaikille vanhemmille ja valmentajille, jotka ovat mukana testipäivässä!

Haemme innokkaita uimakouluohjaajia/uimaopettajia uimakouluihimme

Uimakouluohjaajalta edellytämme kokemusta lasten ryhmien kanssa toimimisesta ja mahdollisuutta työskennellä arki-iltaisin ja/tai viikonloppuisin. Lisäksi toivomme ohjaajan käyneen Suomen uimaopetus ja hengenpelastusliiton uimaopettajakoulutuksen.

Oulun Lohet edellyttää ohjaajiltaan vastuuntuntoista työotetta, hyviä vuorovaikutustaitoja, innostuneisuutta ja erinomaisia ryhmänhallintataitoja. Tarjoamme tuntiperusteisen palkkauksen, mahdollisuuden kouluttautua ja työskennellä osana kokenutta uimaopettajaryhmää.

Edellytämme tai tarvittaessa koulutamme:

  • Uimaopettajan tutkintoa (Suomen Uijmaopetus- ja hengenpelastusliitto SUH ry, tai vastaava koulutus)
  • SPR:n Ensiapukurssi 1:n tai hätäensiapukoulutus
  • Edellytämme kaikkien täysi-ikäisten ohjaajiemme ja valmentajiemme toimittavan nähtäväksi lain nro 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevien selvittämisestä) mukaisen rekisteriotteen

 

Haemme valmentajaa vastaamaan vesitaitokoulun oheisharjoituksista

Vesitaitokoulussa lapset kehittävät uintitekniikkaansa ja yleistä vesitaitavuutta. Oheisharjoittelussa keskitytään monipuolisesti liikunnallisia perustaitoja kehittävään harjoitteluun. Edellytämme ohjaajalta valmiutta toteuttaa monipuolisia harjoituskokonaisuuksia lapsille, erinomaisia ryhmähallintataitoja ja 18-vuoden ikää. Ohjaus tapahtuu viikonloppuisin, noin 6h/ vko.

Yhteydenotot ja vapaamuotoiset hakemukset keskiviikkoon 21.8.2019 mennessä (täytämme paikat kuitenkin heti sopivien henkilöiden löytyttyä):

Oulun Lohien toiminnanjohtaja Siiri Sarias, siiri.sarias@oulunlohet.fi 045 195 7383


Haemme uintivalmentajia

Haemme uusia valmentajia kasvavaan joukkoomme. Ota rohkeasti yhteyttä, jos sinulla on uintivalmennuskokemusta kilparyhmistä, tai olet esimerkiksi entisenä uimarina kiinnostunut valmennuksesta ja olet motivoitunut kouluttautumaan ja kehittymään. Oletpa kiinnostunut yksittäisistä tai useammista valmennustunneista, niin ole meihin yhteydessä!

Yhteydenotot: Päävalmentaja Tomi Pystynen, tomi.pystynen@oulunlohet.fi, 0443657955


Oulun Lohet on vuonna 1959 perustettu uintiseura. Uimakouluissamme uinnin alkeet tai uimataidon oppii vuosittain noin tuhat lasta. Kilpauinti- ja uintiryhmissämme ui noin 400 uimaria ja tarjoamme harrastusmahdollisuudet alkeistasosta kilpauintiin myös erityistä tukea tarvitseville uimareille. Lisäksi lajivalikoimaamme uinnin lisäksi kuuluvat myös taitouinti ja vesipallo. Lisätietoa seurastamme löydät sivuiltamme, www.oulunlohet.fi. Tervetuloa Lohiin!

 

 

Uimakoulut         Ilmoittautuminen auki, katso koko kauden uimakoulut tai jaksouimakoulut

Jatkoryhmät       Tiedustelut ryhmistä uimakoulut@oulunlohet.fi

Vesitaitokoulu    Tiedustelut ryhmistä ilkka.haipus@ihsc.fi

Kilpauintiryhmät Tiedustelut ryhmistä tomi.pystynen@oulunlohet.fi

Vesipallo              Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Taitouinti              Lisätiedot ja ilmoittautuminen

 

Mikäli sähköpostia ryhmästä ei ole saapunut tarkistathan sähköpostisi roskapostin.

 


 
 
Perhevuorotalkavat viikonloppuna 31.8.-1.9.2019 ja päättyvät 21.-22.12.2019. IKM aluekilpailujen aikana 2.-3.11.2019 ei ole perhevuoroja.
 

 

Tiedote 18.6.2019, Oulun Lohet ry

 

Oulun Lohet ry on valinnut uudeksi päävalmentajakseen Tomi Pystysen, joka aloittaa tehtävässään 1.8.2019. Pystynen on aikaisemmin toiminut päävalmentajana muun muassa Porin uimaseurassa ja ÅSK Turussa. Hän on kokenut valmentajana useita eri arvokilpailuja ja omaa laajat verkostot uinti- ja urheilukentällä.

Lähes 30-vuotisen valmentajauran aikana Pystynen on valmentanut uimareita Rollo-ikäryhmästä SM-ikäisiin sekä toiminut useiden uimareiden henkilökohtaisena valmentajana. Näistä nimekkäimpänä Matti Mattsson, joka saavutti Pystysen valmennuksessa 2013 MM-pronssia 200m rintauinnissa. Oulun Lohissa Pystynen ottaa vastuulleen kaksi ryhmää, SM/Nuorten SM -ryhmän ja ikäkausimestaruusikäisten IKM 2 -ryhmän. Näiden lisäksi Pystynen vastaa seuran valmennuksen kokonaisvaltaisesta kehittämisestä.

 - Hyvällä mielellä aloitan työt Lohissa. Seura on hyvällä pohjalla ja on hienoa lähteä kehittämään seuraa uudelle tasolle, Pystynen tuumaa.

Pystynen on aloittanut tutustumisen seuran valmentajiin ja urheilijoihin ja seurannut uimareiden suorituksia kesän arvokilpailuissa, joista kesäkuun alussa uiduissa Rollo-uinneissa Oulun Lohien nuorimmat kilpauimarit saavuttivat seuratasolla seuran 2010-luvun parhaimman sijoituksen. Lohet sijoittuivat Rollo-uintien seurapisteissä kolmanneksi ja mitalitaulukossa neljänneksi.

Oulun Lohet haluaa kiittää Tuomas Tapanista pitkäjänteisestä ja ansiokkaasta työstään päävalmentajana seuran uimareiden eteen. Seura toivottaa Tuomakselle menestystä uusien haasteiden pariin!

Oulun Lohet ry on vuonna 1959 perustettu uimaseura, joka on yksi suurimmista ja harrastusmahdollisuuksiltaan monipuolisimmista uimaseuroista Suomessa. Kilpauinti- sekä harrastusuintiryhmien lisäksi seura tarjoaa harrastusmahdollisuudet myös taitouinnissa ja vesipallossa sekä lisäksi vuosittain noin 1000 lasta oppii seuran uimakouluissa uinnin alkeet tai uimataidon. Oulun Lohien arvopohjan yhtenä kulmakivenä on yhdenvertaisuus ja seura onkin Oulun ainoa uimaseura, joka tarjoaa harrastusmahdollisuudet alkeistasosta kilpauintiin asti myös erityistä tukea tarvitseville uimareille.

 

Lisätietoja

 

Asko Ylitalo, puheenjohtaja

044 2604745, puheenjohtaja@oulunlohet.fi

 

Siiri Sarias, toiminnanjohtaja

045 1957383, siiri.sarias@oulunlohet.fi

 

Kevät on tuonut mukanaan henkilöstömuutoksia ja isoja päätöksiä seuran tulevaisuudesta. Olemme kuitenkin onnistuneet rekrytoinneissa ja turvanneet seuraan osaamista ja mahdollisuuden kehittyä seurana. Työ ei tietenkään tähän lopu vaan jatkuu. Rollo menestys osoittaa, että seuramme uimareista löytyy potentiaalia. Tästä porukasta pitää huolehtia ja mahdollistaa heille kehitys seuramme omin toimin. Avainasemassa ovat meidän valmentajat, jotka ovat tehneet pitkäjänteistä ja hyvää työtä. Iso kiitos heille.

Kiitokset myös taustajoukoille, Siirille, Virvelle ja johtokunnan jäsenille.

Toivotan kaikille Oulun Lohien jäsenille mukavaa kesää!

 

Asko Ylitalo

Puheenjohtaja, Oulun Lohet ry.

 

Rollot 2019 uitiin Oulun Uinnin järjestämänä kotihallissamme Raksilassa 7.-9.6. Oulun Lohien uimarit ylsivät viikonlopun aikana upeisiin suorituksiin kun uimari toisensa perään ylitti itsensä ja venyi parhaimpaansa. Lohet saavuttivat 2010-luvun parhaimman sijoituksensa seurapisteissä, sijoittuen yhteispisteissä kolmanneksi ja mitalitaulukossa hienosti neljänneksi. Vuodesta 2010 lähtien Lohien seurapisteiden keskiarvo on ollut 53,3 pistettä ja tänä vuonna hienot uimarimme napsivat upeat 124 pistettä!

Menestys ja onnistumiset vaativat yhteistyötä, joten haluamme erityisesti nostaa hattua kaikille seuramme valmentajille, jotka tekevät pyyteetöntä työtä uimareidemme eteen. Iso kiitos kaikille! 

Alla kaikki Lohien mitalistit sarjoittain:

100m selkäuinti P-13

1. Konsta Rantasuo

4x100m Vapaauinti T12/P13 

2. Kalle Pesälä, Konsta Rantasuo, Kaisa Keränen, Ruut Salmi

200m Sekauinti Pojat-13 

1. Kalle Pesälä

4x100m Sekauinti Pojat-13

2. Julius Schroderus, Konsta Rantasuo, Kalle Pesälä, Herkko Haussalo

100m Perhosuinti Pojat-13

1. Kalle Pesälä 

3. Konsta Rantasuo

50m Vapaauinti Tytöt-10-12

3. Meeri Uusitalo

100m Rintauinti Pojat-13

1. Kalle Pesälä

4x100m Vapaauinti Pojat-13

3. Kalle Pesälä, Konsta Rantasuo, Julis Schroderus, Herkko Haussalo

Onnittelut kaikille Rollo-uimareille! 

Haluamme kiittää kaikkia vapaaehtoisia, jotka jälleen mahdollistivat Lohiuintien toteutumisen. Ilman vapaaehtoisia ei olisi kilpailuja ja kotikisoja. Taas tänä vuonna vapaaehtoiset laittoivat itsensä likoon ja olivat valmiina käyttämään useamman päivän uimahallilla. Iso kiitos panoksestanne! 

26.4. perjantai/matkustuspäivä 

Perjantaiaamuna kokoonnuttiin Oulun lentokentälle, josta meidän odotuksiamme pidempi matka kohti Kreikkaa alkoi. Helsinki-Hania lennon 1.5h myöhästyminen ei paljon naurattanut. Lopulta myöhässä, mutta onnellisesti saavuttiin Kreikkaan. 

27.4 lauantai/1.treenipäivä 

Aamu alkoi loistavalla aamupalalla. Aamutreeneissä vesi oli kylmää ja päätettiinkin yhteisvoimin vaihtaa sisätiloihin. Syötiin hyvää ruokaa, ja nukuttiin väsymys pois. Tutustuttiin hotellialueeseen ja syötiin jäätelöä. 

 

28.4 sunnuntai/2.treenipäivä 

Aurinko alkoi lämmittämään jo aamusta ulkoallasta, niin kyettiin uimaan suuremmalla osallistuja prosentilla ulkona. Kiitämme kaikki huippu hotelliporukkaa, jotka olivat meitä varten asentaneet starttipalkit ulkoaltaaseen!  

Discoilta! Ollaan täällä siis kreikkalaisen pääsiäisen aikaan, ja hotellilla oli lapsille suunnattu disco illalla. 

29.4 maanantai/3.treenipäivä 

Aamupalalla kaikkia taisi vähän ällöttää perinneruoka lammas, joka oli paistumassa meidän kaikkien nähtävillä. Iloisin mielin lähdettiin kuitenkin päivän ainoihin treeneihin hyvän aamupalan jälkeen. Treenien jälkeen vapaa-aikaa riitti ja illalla kaikkien yllätykseksi järjestettiin toinen pääsiäisdisco. Huomenna vapaapäivä joka meinaa, että tänään tanssitaan pitkään. Tanssittiin ‘’tanssityttö Mian’’ kanssa kreikkalaisia tansseja, kunnes tuli meidän vuoro toivoa biisejä. 

30.4 tiistai/shoppailupäivä 

Aamupalan jälkeen minibussi tuli hakemaan meidät Haniaan shoppailemaan. Päivän agendana oli ostaa Tuomakselle maailman turhin synttärilahja ja sehän me löydettiin. Fortnite kassi! Illalla käytiin tilaamassa sillä kuuluisalla rallienglannilla Tuomakselle synttärikakku. 

1.5 keskiviikko/4.treenipäivä 

Eilinen ‘’vapaapäivä’’ ei tuntunut vapaapäivältä. Aamupalalla väsyneitä uimareita söi tyytyväisenä minicroissantteja. Ja sitten aamutreeneihin!  

Oli leirin kylmin päivä. Illan treeneissä 19 astetta lämmintä, tai no kylmää, eikä auringostakaan ollut tietoa. Tästä huolimatta kaikki taisteli 20x50metriä kunnialla loppuun.  

Kreikkalaiset on kovia bailaamaan, tai niin me oletettiin -  sillä taas on discoilta!

 Kuva: Lotta Niskanen       

 

Juttu: Lotta Niskanen

Kuvat: Lotta Niskanen

Editointi: Siiri Sarias